Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

Neuvostoliiton alkuajoista on kirjoitettu kasapäin romaaneja, ja samaa aihetta käsittelee myös Riikka Pelo koskettavassa romaanissaan Jokapäiväinen elämämme, joka on myös kertomus venäläisestä runoilijasta Maria Tsvetajevasta ja hänen tyttärestään Ariadna Efronista. Marina, hänen puolisonsa Sergei Efron ja pieni Alja-tytär joutuvat pakenemaan Neuvostoliiton sekasortoisia oloja heti vallankumouksen jälkeen eri puolille Eurooppaa. Perhe siirtyy 1925 Pariisiin, jossa isä ja tytär ryhtyvät Neuvostoliiton salaisen poliisin tiedustelijoiksi ja raportoivat neuvostovastaisista asenteista emigrantteja kotiuttavan järjestön piirissä. Palkinnoksi tunnollisuudestaan Alja saa luvan palata Neuvostoliittoon 1930-luvun lopulla ja vähän myöhemmin Moskovaan voivat palata myös Sergei ja Marina perheen pojan Grigorin kanssa. Samaan aikaan Stalin aloittaa kansanvihollisten metsästämisen, ja monet kirjailijat sekä suuri joukko älymystöä joutuu vankileireille tai pahimmassa tapauksessa teloitetuksi. Stalinin terrorin kohteeksi joutuu myös Marinan perhe. Runoilija Marinaa eivät kiinnosta aatteet ja politiikka, eikä hän kiinnosta valtaapitäviä, mutta Sergei Efron entisenä valkoisen armeijan upseerina on tietysti jatkuvan epäilyksen alaisena. Varsinaisen vainon kohteeksi joutuu kuitenkin Alja-tytär.

Riika Pelo kuvaa kirjassaan välillä äidin ja tyttären kaksistaan Prahan maaseudulla viettämää aikaa 1920-luvulla, jolloin Alja on vielä lapsi, välillä ollaan jo 1939 - 1941-lukujen Neuvostoliitossa, jossa kertojana on aikuinen Alja. Varsinkin Prahan aika kertoo hienosti herkän Aljan ja vaativan Marinan suhteesta. Marina Tsvetajevasta on sanottu, että hän oli 1900-luvun intohimoisin runoilija. Tämän piirteen Riikka Pelo tuo kirjassaan selvästi esiin. Marina halusi olla ennen kaikkea taiteilija, ja samaa hän odotti tyttäreltään jo tämän lapsuudessa. Runoilija ei voinut sietää keskinkertaisuutta, joten Aljastakin äiti yritti kasvattaa kirjailijan vaikka väkisin. ”Minä tahdon olla tavallinen lapsi”, sanoo kouluun menevä Alja äidin kysyessä tyttären kirjallisuusharjoituksista. Kirjaa lukiessa tuntui välillä kuin Alja ja aviomies olisivat olleet runoilijalle välttämätön paha, este hänen halulleen olla rakastettu ja rakastua, sekä miehiin että naisiin. Tavallinen lapsi ei kelpaa Marinalle, joten äidin ja tyttären välit muuttuvat etäisiksi, eivätkä he pääse enää koskaan lähelle toisiaan. Olisivatko äiti ja tytär voineet vielä korjata suhteensa, jos aika olisi ollut toinen? Siihen ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta, sillä elokuussa 1939 toveri Ariadna Efron pidätetään ja viedään kuulusteltavaksi Lubjankan kellareihin, joissa häneltä kiristetään tunnustus isänmaanpetturuudesta. Aljan kohtalon määräsi Stalinin terrori, joka lopulta tuhosi myös koko perheen.

Jokapäiväinen elämämme on erinomaisesti kirjoitettu elämäkertaromaani, jossa Riikka Pelo on käyttänyt lähteinä päiväkirjoja ja kuulustelupöytäkirjoja. Ariadna Efronin kuulustelut ja päätyminen ”kukkaishuoneeseen” kidutettavaksi ja raiskattavaksi tuntuivat jo inhorealismilta, mutta miten muuten voisi kirjoittaa näistä teoista ja tuosta kauhun ajasta. Toisaalta Pelon kirjoitustyyli on runollisen kaunista, mikä tietysti sopi hyvin runoilijasta kertovaan kirjaan. Isän ja Alja-tyttären välistä rakkautta ja yhteisymmärrystä Riikka Pelo osaa kuvata liikuttavasti. Pieni Alja odottaa joka aamu kirjettä isältään Prahan maaseudulla ja kastelee isältään saamaa pelakuuta uskollisesti. Ja vuosia myöhemmin elokuussa 1939, viimeisenä yhdessäolon päivänä, isä puristaa tytärtään hartioista sanoen ”…mutta onneksi minulla on sinut, Hipposeni…”. Teoksesta nousevat esiin monien tunnettujen Tsvetajevan aikalaisten nimet kuten Anna Ahmatova, Osip Mandelstam ja Boris Pasternak, johon Marina oli eräässä vaiheessa rakastunut.

En pysty sanomaan, mikä romaanissa oli totta ja mikä mielikuvitusta, eikä se tuntunut lukiessa haittaavan. Jokapäiväinen elämämme on joka tapauksessa hieno ja mieleenpainuva kirja elämän kauneudesta kauheuksien keskellä, kirja kirjoittamisen välttämättömyydestä. (Sinikka L)