Dostojevskin laajasta tuotannosta ei monellekaan ensimmäisenä tule mieleen komedia, vaan päinvastoin tämän venäläisen kirjailijan klassikkoromaaneja on yleensä pidetty synkkinä ja raskaslukuisina. Vanhan ruhtinaan rakkaus -teos onkin oivallinen esimerkki kirjailijan erikoislaatuisesta huumorista, jota ei muissa lukemissani Dostojevskin kirjoissa juuri esiinny. On siis luvassa erilaista Dostojevskia.Kirjan juoni on varsin yksinkertainen. Vanha, huonomuistinen, puolihöperö ja raihnainen ruhtinas K. joutuu rekionnettomuuteen ja päätyy sukulaispoikansa luotsaamana pieneen syrjäiseen Mordasovin maaseutukaupunkiin. Pikkukaupungissa alkaa suunnaton kuhina, kun kaupungin kaikki seurapiirinaiset alkavat kilpailla saadakseen rikkaan ruhtinaan vieraakseen. Tätä neljästi naimisissa ollutta puolikuuroa ja puolisokeaa ruhtinasta yritetään myös naittaa milloin kellekin vapaana olevalle nuorelle naiselle. Tosin sukulaiset haluaisivat laittaa ruhtinaan holhoukseen, etteivät rahat katoaisi matkusteluun tai mahdolliseen uuteen naimakauppaan. Tarinan päähenkilöksi nousee Marina Aleksandrovna, Mordasovin ”ensimmäinen nainen”, joka haluaa saada ruhtinaan kosimaan jo vanhapiikaiässä (23v.!) olevaa kuvankaunista tytärtään Zinaa. Marina Aleksandrovna ei kaihda mitään keinoja päästäkseen päämääräänsä. Hän juonii, valehtelee, mielistelee, juoruilee ja nokkelaälyisenä hän saa ruhtinaan lopulta pyytämään Zinaa vaimokseen. Zina paralla ei ole juuri vaihtoehtoja. Hän on pari vuotta sitten saattanut perheensä häpeään rakastumalla nuoreen köyhään kotiopettajaan, joka nyt pettyneenä epäsovinnaisen rakkaussuhteen päättymiseen tekee kuolemaa. Tässä olisi jo ainekset nykyaikaiseen tv:n saippuasarjaan.
Dostojevskin kirja ei kuitenkaan ole pelkkää komediaa ja imelää rakkaustarinaa. Huumorin takaa löytyy terävää satiiria hänen kuvatessaan kaupungin juoruilevaa naisparvea ja varsinkin röyhkeän lipevää Maria Aleksandrovnaa. Rahalla on tässä kirjassa taivaallinen voima. Vanhaa höppänää ruhtinasta imarrellaan ja hänen huomiotaan kalastellaan vain siksi, että hän on aatelinen ja rikas maanomistaja. Dostojevski tuo henkilöissään esille ihmisten ahneuden ja kierouden. Huippuunsa nämä luonteenpiirteet on viety Maria Aleksandrovnan hahmossa, joka hallitsee juonittelun jalon taidon, ja saa selityksillään mustankin näyttämään valkoiselta. Kirjan höpsö ruhtinas on turhamaisuudessaan ja itserakkaudessaan suorastaan säälittävä. Tuntuu kuin hän olisi nuoruudentavoittelussaan menettänyt kaiken arvokkuutena. Jäljellä on vain naurettava vanhus, josta jokainen yrittää hyötyä. Kaunis Zina on kirjassa ainut, joka näkee tilanteen irvokkuuden ja uskaltaa sanoa sen ääneen. Lopulta hän myös peruu koko surkuhupaisan naimakaupan.
Vanhan ruhtinaan rakkaus ei ollut mikään järisyttävä lukuelämys, mutta oli yllättävää, kuinka hyvin kirja sopi myös tähän aikaan. Oltiinpa sitten 1800- luvun lopun tsaarinajan Venäjällä tai 2000-luvun Euroopassa, niin ihminen on toiveineen ja haluineen pysynyt aika lailla samanlaisena. Raha ratkaisee ja valta on seksikästä niin silloin, kun omistettiin satoja ”sieluja” kuin nykyäänkin, kun rikastutaan osakkeilla ja sijoituksilla. Nuoruutta metsästävät myös nykyajan ”vanhat ruhtinaat”, ja rakkauttahan ihminen kaipaa vanhuuteen asti aikakaudesta riippumatta. (Sinikka L)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti