Ari Turusen Ettekö te tiedä, kuka minä olen on kirja, johon jokaisen soisi tarttuvan ennen seuraavaa henkilökohtaista hybriksen hetkeään. Vaikka meistä harva on asemassa, jossa ylimielinen tuittuilu aiheuttaa Turusen esimerkkitapausten kaltaisia katastrofeja, niin seuraukset ovat todennäköisesti yhtä lailla negatiivisia, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa. Terapiaa ylimielisyyden riivaamille ei teoksessa silti liiemmin tarjoilla, vaan ilmiötä tarkastellaan rakentamalla nokkelia aasinsiltoja aikakausien ja ylimielisyyden eri ominaispiirteiden välille. Muinaisten hirmuhallitsijoiden hoveista pompataan sujuvasti ennakkoluuloilla kyllästettyyn siirtomaa-aikaan tai kauhistelemaan 2000-luvun kilpailuhenkisen liike-elämän sekopäisiä toimitusjohtajia. Ylimielisyydestä eroon pääseminen tuntuu mahdottomalta ja sen kaapua sovitellaan jopa Immanuel Kantin, David Humen tai Ludwig Wittgensteinin kaltaisten ihailtujen filosofien ylle. Monille puhtainta henkisyyttä edustava hindulaisuus pyhine kirjoineen jakelee sekin kyseenalaisia elämänohjeita pappissäädylle. Ne puolestaan muistuttavat kummasti Silja Symphonylla vuonna 2006 riehuneen Tallink-yhtiön ylimmän johdon humalaista öykkäröintiä.Kuuteen lukuun jaettu kirja lähtee loogisesti liikkeelle ylimielisyyden taustalta löytyvistä biologisista syistä. Voitonhuuma vapauttaa ihmisen aivoissa runsaasti serotoniinia ja dopamiinia, joiden seurauksena itsevarmuus lisääntyy ja estot vähenevät. Menestys kihahtaa päähän humalan lailla ja hetken päästä oma nimi rimmaa korvien välissä kuten Vivendi-pomo Jean-Marie ”J6M” Messierillä uuden vuosituhannen kynnyksellä: Jean-Marie Messier, Minä, Maailman valtias. Korkeimman tason suuruudenhulluudessa siirrytään myös vaivatta pelaamaan kokonaisten kansakuntien kohtaloilla sotien, pörssiromahdusten tai etnisten puhdistusten muodossa. Henkilökohtaisen aivokemiallisen häiriön käsittelyn lisäksi Turunen laajentaa aihetta ottamalla mukaan suuria joukkoja liikuttavia etnosentrismin ja ulkonäkörasismin kaltaisia ilmiöitä. Nöyryydelle omistettu päätösluku kääntää asetelmat ympäri ja tutkailee suvaitsevaisuudesta ja avoimuudesta kumpuavia menestystarinoita.
Turunen kirjoittaa vetävästi ja osaa tarvittaessa hauskuttaa. Vakavaa aihetta ei kuitenkaan latisteta pelkäksi pilailuksi. Anekdoottien tahti on välillä turhankin kiivasta, mutta ylimielisyydestä saa erittäin perusteellisen kuvan. Ominaisuus paljastuu olevan vahvasti kytköksissä miessukupuolen edustajiin ja maantieteellisesti ajatellen Ranska tuntuu olevan yksi sen tärkeimmistä keskittymistä. Vaikutelma voi tosin olla seurausta tyypillisestä suomalaiskansallisesta ylimielisyydestä. Esityksen pääpaino on lähes pelkästään mahtavissa valtaapitävissä, mutta on joukkoon eksynyt piristykseksi sentään muutama tavis. Hieman ohueksi jää näkemys siitä, miten yhteiskunta ja lähipiirit ovat etenkin nykyaikana kestäneet luonnehäiriöiset despootit ja sallineet kaikkein käsittämättömimmätkin oikut. (Tuomo L)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti